" Sade tuoksuu aamu yössä, hiljaa usvaa peilityynen järven pinta hengittää. Ja minä seison tässä ja mä tiedän aamulla mua kuin kuollutta mua väsyttää. Vaan en välitä siitä, en voi vielä lähteä tämä hetki on yksin mun. Kun aurinko nousee omallle paikalleen , aurinko nousee ja siunaa huomisen. Aurinko nousee silmiin sydämmiin havahdun ihmettelemästä sen täytyy olla niin. Olet kaunis aamu yössä, miten voikaan silmäni kuin taivan kantta koskettaa ja minä seison tässä ja mä tiedän monta maailmaa meitä jo erottaa. Vaan en välitä siitä en voi vielä nukahtaa tämä hetki on yksin mun. Kun aurinko nousee, aurinko nousee ja siunaa huomisen . Aurinko nousee silmiin sydämmiin havahdun ihmettelemästä sen täytyy olla niin"
Tuo eräs kohta biisistä saa minut aina muistamaan Juulin, Nemon, Vellun, Raisan ja Gerin. Muuta eniten tämä tuo muistoja Juulista. Mulla on todella kova ikävä sitä pikkutammaa. Hassua ajatella et, jos se ois ollu kunnossa ni se ois mulla nyt . Mutta se ei vaan ole niin :( Mutta se täytyy muistaa aina et elämässä täytyy mennä eteenpäin. Moni aina tokasee et hei hevosia tulee uusia, mutta tuo tamma vaan jostain syystä jätti todella suuren jäljen sydämmeeni.
Kuvassa ekana Vellu sitten ylhäällä Nemo ja Nappula ja alhaalla Juuli ja Raisa sekä Vellu.
Valitettavasti tuohon ei mahtunut kuvaa Geristä :(
Nappula jätti myös jätti pienen jälken sydämmen tuo pikkuinen jääräpää opetti, että vaikeuksien kautta voi aina päästä voittoon !:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti